Lisää vahaa!
Haluaisin hyvää hyvyyttäni jakaa kanssanne erään universaalin totuuden, josta kaikki eivät välttämättä ole tietoisia.
Vinyylilevyt ovat paras ääniformaatti.
Jos aloitetaan vaikka äänenlaadusta. Hyväkuntoisen, hyvällä soittimella soitetun vinyylin dynamiikkaa ei voita mikään. Bassot tuntuvat lisämunuaisessa asti, laulajan ääni on niin kirkas ja aidontuntuinen, että ei olisi lainkaan yllättävää kääntyä hakemaan juotavaa ja moikata häntä matkalla. Ylä-äänien muodostama auraalikimara kuulostaa sadalta samanaikaisesti eri äänialoja laulavalta kastraattikuorolta.
Vinyylilevyä on mukava katsella. Kansipahvit ovat isot, jolloin kansitaide pääsee myös oikeuksiinsa. Kuka voisi edes kuvitella ihailevansa Creamin Wheels Of Firen upeaa kantta postimerkin kokoiselta cd-levyn kannelta? Vinyylilevy on myös fyysisenä esineenä miellyttävä. Valtava musta kiekko, joka tuntuu mukavalta kädessä. Tarpeen tullen sillä voi vaikkapa heittää vieraita, jotka luulevat tietävänsä enemmän musiikista kuin itse.
Vahalätyt ovat myös alan tulevaisuus, ehkä hieman yllättäen. Levyteollisuus on vähän kinkkisessä asemassa. Harva enää ostaa levyjä, ja nekin, jotka niin tekevät, ovat siirtymässä vinyyliin. Levyjen lähestulkoon suurin ostajaryhmähän on keräilijät ja dj:t, jotka saattavat ostaa kymmeniätuhansia levyjä vuodessa. Niin mitä levyjä? Vinyylilevyjä.
Cd:n naurettavuus formaattina on alettu vähitellen huomata, ja sitä on tuotu yhä enemmän julkisuuteen. Datan kuljetukseen se periaatteessa vielä nippa nappa soveltuu, mutta musiikinkuunteluun ei. Musiikin äänenlaatu cd:ltä on täysin luokatonta, melkein kaikki kuulostaa lähes poikkeuksetta laumalta kiroilevia hyttysiä. Kannet tuhoutuvat helpommin kuin Microsoftin käyttöjärjestelmät. Lisäksi, kuka oikeasti nauttii hyllyllisestä pannulappua pienemmistä muovinkappaleista, joita joutuu tutkimaan mikroskoopilla, jos haluaa saada selville artistin ja/tai esittäjän.
Mihin tahansa yökerhoon hiihtääkin, lähestulkoon kaikki musiikki soitetaan vinyyleiltä. Tähän on olemassa selvät syyt. Vinyylissä on ylivoimainen äänenlaatu, ja se on edelleen helpoin formaatti kontrolloida ja käsitellä. Kappalevaihtojen tarkkuus on täysin dj:n omista taidoista kiinni eikä esimerkiksi siitä, kuinka kauan levysoitin hakee kappaletta cd-levyltä ennenkuin se alkaa.
Cd:n valmius hautaan on siis samaa luokkaa naapurin hömelön tädin kanssa, mutta entäpä sitten mp3? Mp3 tuskin häviää maailmasta samalla tavalla kuin cd, mutta sen rooli tarkentuu huomattavasti lähivuosina. Kun levyteollisuus ymmärtää vinyylin merkityksen, se todenäkköisesti ymmärtää samassa myös mp3–formaatin merkityksen. RIAA ja Teosto ovat niin kiireisiä ristiinnaulitsemisessaan, että missaavat täysin pointin. Mp3 on standardi sähköisessä muodossa olevalle äänelle siinä, missä vinyyli on sitä analogiselle äänelle. Parempiakin vaihtoehtoja toki olisi, kuten vaikkapa Flac, mutta niiden kohtalo on lähinnä verrattavissa Betamaxiin. Valitettavasti, tosin.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Se on tämä nuoriso ja tietty osa insinööristason ihmisistä, joille tälläinen formaatti-hifistely on näin valtavan tärkeätä. Kautta viimeisten kolmen vuosikymmenen on eri vitkuttimia osteltu teknisten speksien mukaan ja väitän, että 90% näistä asiakkaista ei koskaan käytä laitteita sillä tasolla, että se ylimääräinen vääntö laitteesta tarvittaisiin. Harva edes huomaa eroa tai välittää siitä oli lähde 64 kilobittinen MP3, CD tai vinyyli.
Taidetta voi ostaa muussakin koossa kuin vinyylin kantena. Pääosa vinyylitaiteesta menee kategoriaan "aikakautensa aivopieru graafisen suunnittelun trendeissä" tai "perusmiehelle mörköä ja tissiä esille".
Vinyyli, kuten CD:kin on vaan helvetin epäkäytännöllinen formaatti kaikille muille paitsi hifisteille ja tiskijukille. Sen tuotantokustannukset ja kuljetuslogistiikka ovat aivan käsittämättömiä ja nykyisillä neliöhinnoilla en viitsisi sijoittaa 10 000e vinyylilevyjen säilytykseen. Levyt myös naarmuuntuvat ja hajoavat suhteellisen helposti pilaten sen valtavan hienon äänen, jota on haettu.
Keräilijät ja DJ:t ovat katoava promillen sadasosa musiikin kuluttajakunnasta, joten eiköhän se digitaalinen media ole tulevaisuuden juttu CD myynnin laskiessa hitaasti vielä 10-15 vuoden ajan. Ei CD katoa täysin, se vaatisi korvaavan median, jota soittaa autoissa ja myydä bensa-asemilla (vrt. kasettisoittimet). Suurin osa ostajakunnasta haluaa ehkä pienemmän ja kätevämmän levyn, musiikkiliikkeet edelleen jotain myytävää asiakkailleen. Ei koko myynti voi siirtyä puhtaasti verkkoon. Ehkä 20 vuoden kuluessa tai vasta 35 vuoden päästä kun oma ikäluokkani pääsee eläkeikään.
Kun suurin osa musiikista nauhoitetaan ja masteroidaan digitaalisesti, miten analogiseksi muutettuna vinyylille sen ääni voi parantua? Onko digitaalinen masteri lattea kuunnella, koska se on digitaalinen?
Sinäpä sen sanoit, Selim! Minä ainakin olen vinyylin vankkumaton kannattaja. Aikoinaan harmitti hirveästi se, että ne jäivät pois käytöstä. Enää se ei niin paljoa harmita, kuuntelen 60-80-lukujen musiikkia ja sitä saa edelleenkin vinyylinä. Kunhan vain jaksaa etsiä...
Mp3-formaattikin on alkanut viime aikoina kiinnostaa nimenomaan pienen kokonsa ansiosta. Kulkee hyvin lenkillä mukana! Eikä pompi kuten edesmenneet kannettavat cd-soittimet. Hyi olkoon!
80-luvun sokkotesteissä tosiaan poikkeuksetta vinyyli voitti CD:n. Nykyisin CD:eihin on tehty remasterointeja ja muita parannuksia, joten näin ei käy enää välttämättä.
Mp3 on standardi sähköisessä muodossa olevalle äänelle siinä, missä vinyyli on sitä analogiselle äänelle. (Saukkomaa)
Niinhän se siinä on, vai pitäisikö sen olla sitä tai se, mitä...?
Sitä, että Mp3-formaatti olisi merkittävästi CD:lle tallennettua ääntä varten parempi alusta en amatöörinä ymmärrä. Eivätkös nuo molemmat ole aika digitaalisia ja sitä myötä ääniaaltoa lukiessaan ja tallentaessaan kulmikkaita.
Mp3-tallenteiden "kansitaidetta" voi ilmeisesti soittimen sisään rakennetulla videotykillä heijastaa pinnalle kuin pinnalle jos stidiaskin kokoinen näyttö ei kelpaa. Näin voi päätellä "kolumnin" alun hehkutuksen perusteella. En tiedä, vaikka puhelimessani Mp3-soitin onkin.
Vinyylin ja CD:n eroista en kerro muuta kuin sen, että kuunneltuani omia aikaansaannoksiani vinyyliltä olin pettynyt, kun en kuullut omaa soittoani. Ilahduin ja osaksi kiusaannuin suuresti kuunneltuani saman miksauksen pohjalta poltettua CD:tä; siellähän ne kaikki kitarat olivat luuranneet.
Uskonnot ovat sitten toisen keskustelun aihe.
"Nimim." 30 + vuotta dj - ja soittohommia
En ole ikinä ymmärtänyt, miten CD:n äänenlaatu voisi olla erilainen kuin vinyylin. Jos vinyylit nyt todella kuullostavat erilaisilta, niin eikö nykyaikaisella tekniikalla ole mahdollista studiossa vain painaa "tee vinyylisoundit cd:lle" -nappia, ja sitten siihen tulee vinyylisoundit? En ole kyllä ikinä yhtään vinyylilevyä omistanut, enkä (tiettävästi) edes kuunnellut.
Saukkomaa tietää mitä ilmeisemmin keskiverto kansalaista enemmän musiikista, milloin hifistely vinyylien kanssa kiinnostaakin enemmän. Pitäähän se nuoren myöskin erottua näinä päivinä massasta :)
Ja kommentoidaan vähän näitä "totuuksia".
"Musiikin äänenlaatu cd:ltä on täysin luokatonta, melkein kaikki kuulostaa lähes poikkeuksetta laumalta kiroilevia hyttysiä"
Mainitaan sen verran, että vinyylilevyt käyttävät laajempia taajuuksia kuin cd-levyt. Mutta valitettavasti ihmiskorva ei näitä eroja huomaa. Mikäli koira pitää musiikista, se todennäköisesti valitsisi vinyylin cd:n sijaan.
Omasti mielestäni kuitenkin vahakiekossa on pehmeä ja lämmin ääni, siis analoginen. Digitaalinen ääni on hieman mekaanisempi.
Olen samaa mieltä kansista, mutta toinen arvostaa kompaktimpaa kokoa ja toiselle sillä ei ole taas merkitystä.
Harva todellakin ostaa cd:tä tänä päivänä, syy tosin ei ole vahakiekon paremmuus tms. vaan yksinkertaisesti suurin osa lataa verkosta joko laittomasti tai laillisesti.
Täytyy muistaa että suurimmalla osalla kuluttajista ei ole niin suurta kiinnostusta musiikkiin, vaan he ostavat sitä mitä on saatavilla ja mitä pystyy soittamaan. Eli cd:tä siis. Eikä siinä ole mitään väärää, kunhan voi kotona tai autossa vaikkapa frederikit soittaa vaivattomasti niin mikäpä siinä. Vahakiekkojahan on turha roudata autoon.
Niko Saarisen kysymykseen,
Cd:t ovat 16bit/44khz paketissa, mutta pian tulee "dvd-audio" cd:t, missä vastaavat luvut ovat 24bit/96khz. Se tulee jo parantamaan huikeasti ääntä, ja on vähintäänkin "vinyylilevyn soundit".
Itsepetosta! Koskapa vinyylin pyörimisnopeus on vakio, sisälaidan laatu vain murto-osa ulkolaidan laadusta. Kun siis väitetään vinyyliä paremmaksi, ei voi olla kyse muusta kuin itsepetoksesta noin loogisesti ajatellen.
Lauri Gröhn
metasäveltäjä
www.synestesia.fi
PS.
Muunnos wav -> mp3 on irreversiibeli
eli aina katoaa jotakin, paluu mp3 -> wav ei täysin onnistu
Samaa mieltä Selimin kanssa. Esimerkkilevynä voisi olla Michael Jacksonin Thriller, eräs maailman myydyimmistä albumeista kautta aikain. Se on NIIN vinyyli. Ja mahtava levy.
"Vinyylilevyt ovat paras ääniformaatti."
Yksi asia jäi huomaamatta. Mikään ei voita oikeita soittimia ja soittajia. Ihmisläheinen live on paras ääniformaatti. Livenä voi mennä myös metsään tai meren rannalle kuuntelemaan mitä se luonto meille kertoo. Ja jos joku nyt kritisoi livetilanteita, niin välttäkää niitä epämääräistä meteliä suoltavia jäähalli-keikkoja. Mitä pienempi ja intiimimpi tila sitä vähemmän tarvitaan miksaajia ja miljoonia kaiuttimia.
Eli Keijo-Markuksen, Simo-Petterin ja Kaisa-Juhan muodostaman koulubändin keikka Pakilan ala-asteen kevätjuhlissa on äänenlaadultaan parempi kuin AC/DC:n Back in Black olohuoneen CD-soittimesta kuunneltuna?
Näitä hämmästyttäviä paljastuksia vinyylin paremmuudesta on kuultu viimeiset 25 vuotta, aivan cd:n alkuajoista asti.
Vinyylimiehet ovatkin hifiharrastajien kreationistiporukkaa, joka uupumatta kierrättää samoja uskon totuuksia vuodesta toiseen :) Joku keksii aina uudelleen jutut vaikkapa cd-äänen sisältämistä aukoista tai pienistä portaista, aivan kuin Shannonista ja Nyquistista ei olisi koskaan kuultukaan. Kuka ensimmäisenä esittää että vinyylillä on "ääretön resoluutio"?
Joten tsekataanpa faktat:
Otetaan cd- ja vinyyliversio samasta äänitteestä. Sitten vertaillaan.
Osa kuuntelijoista pitää enemmän cd:stä. Osa - ehkä enemmistökin - taas pitää enemmän vinyylistä. Mm. levysoitinvalmistaja Linn on todistellut tällaisella testillä vinyylin paremmuutta.
Vinyylistä pitävät kuulevat vinyylin äänessä usein lämpöä, kolmiulotteisuutta tai jopa "musikaalisuutta". Monet pitävät tätä osoituksena siitä, että cd hukkaa alkuperäisen musiikin äänestä jotakin sellaista, jonka vinyyli tuntuisi säilyttävän. Syylliseksi tähän on ehdotettu esimerkiksi cd-järjestelmän näytteenottotaajuutta (44,1 khz), joka on monien mielestä liian alhainen.
Cd:n ja vinyylin vertailu toisiinsa kertoo kuitenkin vain sen, kummasta kuuntelija pitää enemmän. Mielekästä tietoa kummankin formaatin kyvystä toistaa alkuperäinen äänite muuttumattomana saadaan periaatteessa vain vertailemalla kumpaakin formaattia masternauhaan.
Masternauhoihin harva pääsee käsiksi, mutta kotikuuntelija voi tehdä seuraavan simppelin kokeen: äänitetään hyvin soiva vinyylilevy hyvälaatuisen äänikortin kautta tietokoneelle. Sitten poltetaan äänityksestä cd ja soitetaan se cd-soittimella. Onko cd:lle äänitetty vinyylin ääni nyt muuttunut "laumaksi kiroilevia hyttysiä"? Ei ole. Lopputulos kuulostaa alkuperäiseltä vinyyliltä. Em. levysoitinfirman omistaja Ivor S. Tiefenbrun itse epäonnistui samanlaisessa sokkotestissä, vaikka pitikin kovaa meteliä cd-standardin puutteista.
Viimeaikaiset sokkotestit ovatkin taas kerran tukeneet väitettä, että cd-tasoinen ad/da -muunnos on ainakin hyvin lähellä "läpinäkyvää". Muistaakseni jo 80-luvulla Tekniikan Maailma testasi tätä peräti livemusiikilla (ts. mikrofonista tulevaa signaalia verrattiin samaan signaaliin, joka oli kierrätetty muunnoksen kautta). Jos cd-levyt kuulostavat huonoilta, syytä on etsittävä jostain muualta. Vinyylin suosimisessa onkin kysymys nimenomaan siitä, että vinyylin ystävät yksinkertaisesti pitävät niistä äänen vääristymistä joita vinyylin valmistus- ja toistoprosessissa syntyy.
Jeps, hämmästyttäviä paljastuksia vinyylin paremmuudesta on kuultu viimeiset 25 vuotta, aina cd:n alkuajoista asti. Vinyylimiehet ovat hifiharrastajien kreationistiporukkaa, joka uupumatta puolustaa uskon totuuksia :). Varmaan piankin joku taas tietää kertoa cd-äänen sisältämistä pienistä aukoista tai portaista aivan kuin Shannonista tai Nyquistista ei olisi koskaan kuultukaan.
Tsekataanpa faktat:
Tosiasia on, että vinyylifanit nimenomaan pitävät niistä äänen vääristymistä, joita vinyylilevyn valmistus- ja toistoprosessissa väistämättä syntyy. Tämän totuuden havainnollistamiseen riittää yksinkertainen koe: äänitetään hyvän vinyylisoittimen ja -levyn ääni hyvälaatuisen äänikortin kautta tietokoneelle ja poltetaan lopputuloksesta ihan tavallinen cd. Kuulostaako lopputulos 'laumalta kiroilevia hyttysiä´? Ei kuulosta. Se kuulostaa täsmälleen samalta kuin alkuperäinen vinyylikin.
CD:n ääni on luokaton, mutta siitä rajusti pakattu MP3-tiedostomuoto on ihan kiva ja ääni hyvä?
Hmmmn, jokin tässä yhtälössä ei nyt käy yksiin...
Olen kuunnellut suuren määrään uudelleen masteroituja äänitteitä CD:llä. Tällä perusteella väitän, ettei pidä verrata kategorisesti CD:tä vinyyliin. Kyse on useimmiten yksittäisten äänitteiden puutteista, tallennusmedia ei ole ratkaiseva.
Vanhat vinyylille tehdyt jazzäänitteet olivat usein jo alkuaan huonolaatuisia, mutta uudelleen masterointi ja tallennus CD:lle tuo esille monia yksityiskohtia m itä alkuperäisellä vinyylillä oli vaikeaa kuulla - varsinkin, kun on lähes mahdotonta löytää vahingoittumia 1950-60 -luvuilla julkaistuja vinyylejä. Ilman rahinaa elämys on nautinnollinen ja bassotkin saa kuntoon jos CD-soitin on liitetty kunnon vahvistimeen jossa taajuuskorjain.
Selim Saukkomaalle kiitokset härnäävästä jutusta!
Luulen henk.koht., että arkikäytössä "formaatilla" ei ole kummoista väliä. Kuuntelen talvisaikaan paljon raskaita, suuria sinfonioita, pitkiä teoksia. Joskus jopa oopperaa. CD:n käyttö on tällöin helpompaa kuin LP:n, etenkin tapauksissa jolloin teos mahtuu yhdelle CD:lle vaikka analogisena on levitetty kaksois-LP:lle. Kotona on bokseissa joitain Wagnerin oopperoita, mutta helpommin tuo kuuntelu onnistuu CD:ltä. Kamarimusiikissa tilanne voi olla hieman toinen. Ainakin meillä on fantastisesti soivia LP-levyjä, joista väsätyt numeeriset (numerique) eli digitaaliset tuotokset aiheuttavat korvasärkyä.
Kasari: "Vanhat vinyylille tehdyt jazzäänitteet olivat usein jo alkuaan huonolaatuisia".
Kaiverrustekniikka kehittyi riittävän hyväksi vasta joskus 1960-70-lukujen taitteessa. Siispä vanhemmat levyt eivät ylipäänsä voineet olla teknisesti yhtä hyviä kuin 1970-luvun levyt. Sanokoot keräilijät mitä tahansa. Ongelma on, että kaiverrustekniikan parannuttua levy-yhtiöt hakivat säästöjä mm. muovin määrää vähentämällä. Lisäksi, säästöjä haettiin kaiketi mm. ylisuuria sarjoja tekemällä (matriiseja, joilla kaupasta ostettava levy puristettiin, saatettiin käyttää paljonkin pidempään kuin äänenlaadun kannalta oli kohtuullista).
deadpixelille todettakoon, että nopeastipa se argumentti vaihtui esteettisestä ekonoomiseen:
"Vinyyli, kuten CD:kin on vaan helvetin epäkäytännöllinen formaatti kaikille muille paitsi hifisteille ja tiskijukille. Sen tuotantokustannukset ja kuljetuslogistiikka ovat aivan käsittämättömiä ja nykyisillä neliöhinnoilla en viitsisi sijoittaa 10 000e vinyylilevyjen säilytykseen. Levyt myös naarmuuntuvat ja hajoavat suhteellisen helposti pilaten sen valtavan hienon äänen, jota on haettu."
Levyt eivät narmuunnu mihinkään, kun niitä käsittelee oikein. CD-levy on itse asiassa haavoittuvaisempi. Asian voi tarkastaa lähikirjaston musiikkiosastolla.
Ekonoomista puolta ei siltä ole syytä täysin unohtaa: 1960-luvulla levy-yhtiöt Suomessa päättivät, etteivät tuo maahan eivätkä myy mono-levyjä, jolloin 1960-luvun lopun levyistä on Suomessa tarjolla lähinnä stereo-versioita, jotka monasti ovat ns. valestereoita (elektronisesti stereoituja mono-äänityksiä) ja soivat sangen karseasti. 1980-luvulla yhtiöt vastaavasti pyrkivät hyvin nopeasti eroon analogisuudesta: levysointinten tarjolla olevaa mallistoa harvennettiin ja levykauppojen vinyyliosastoilla kävi kato, kun cd-levyhyllyt veivät tilaa vinyyliltä. Kyse siis siitä, että maassa eivät markkinat toimineet, koska mafiamainen, kartellisoitunut, kabinettipolitiikkaa harjoittanut liike-elämä ei sitä halunnut. Ja jotkut luulevat tänäänkin, että kyse oli silkasta "luonnollisesta kehityksestä"...
"Keräilijät ja DJ:t ovat katoava promillen sadasosa musiikin kuluttajakunnasta".
Tiedoksi: Virgin Megastores -ketju on jo vuosien ajan kertonut ns. vinyylin myynnin noususta. Oli viime talvena, ehkä jo edellisvuonna, kun he tiedottivat vinyyliä myytävän joissakin "genreissä" enemmän kuin numeerisia formaatteja. Keskieurooppalaisista musiikkipiireissä vinyyli ei 1900-luvun lopun pimeitä digivuosikymmeninä kadonnut minnekään.
"Kun suurin osa musiikista nauhoitetaan ja masteroidaan digitaalisesti, miten analogiseksi muutettuna vinyylille sen ääni voi parantua? Onko digitaalinen masteri lattea kuunnella, koska se on digitaalinen?"
Usein LP-muodossa julkaistu, alun alkaen digitaalinen tallenne soikin huonosti. Tämä kuultiin 1980-luvulla, jolloin moni ei ollut vielä ostanut CD-soitinta, jotenka yhtiöt toivat markkinoille uusista numeerisista levyistä analogisetkin versiot. Kyse vain ja ainoastaan taidemusiikista ja alan suurimmista tuottajista (DG, EMI ym.). Vinyyliuskovaiset katsovat, että huonossa soinnissa on kyse digiin inherentisti kuuluvasta viasta, mutta itse asiassa tuosta ei liene kyse, vaan huonosta toteutuksesta kaiverrus- ja prässäysvaiheessa (joskus jopa jo tallennusvaiheessa, valitettavasti).
L. Gröhn. "Koskapa vinyylin pyörimisnopeus on vakio, sisälaidan laatu vain murto-osa ulkolaidan laadusta. Kun siis väitetään vinyyliä paremmaksi, ei voi olla kyse muusta kuin itsepetoksesta noin loogisesti ajatellen."
Tarkoittanet 'sisälaidalla' levyn uraa lähempänä levyn keskikohtaa? Totta, taajuusalue on suppea, kun laskee johonkin 10 kilohertsin tienoille. Siksipä onkin väärin tupata levypuoli täyteen, so. yli 20 minuuttia musiikkia levypuolelle.
VanhaVaris, äänen vääristymät ovat olennainen osa kaikkea tallenteilla nykyään myytävää populäärimusiikkia. Koko 2000-luku on keskusteltu mm. "kompressoinnista" juuri cd-formaattiin liittyen. En tähän hätään keksi pahempaa äänen vääristelyä.
Tekniikan Maailman 1980-luvun kirjoitukset voi jättää omaan arvoonsa. Ko. lehden kirjoittelijat eivät tuolloin osanneet muuta kuin toistaa teollisuuden latteuksia.
Hyväkuntoisen, hyvällä soittimella soitetun vinyylin dynamiikkaa ei voita mikään.
CD-levyn laskennallinen dynamiikka on 16b x 6db/bitti = 96db. kuitenkin, audioamasteroija ja audio-alan arvostama bob katz on sitä mieltä että koettu dynamiikka saattaa noise shaped-ditheriä käyttämällä olla yli 115db. kyseessä on psykoakustinen ilmiö. vinyylin laskennallinen dynamiikka on parhaimmillaankin lähempänä 60db, johtuen monista analogiformaatin "rajoitteista". näitä ovat mm. jylinästä, ritinästä ja sihinästä aiheutuvat lieveilmiöt. vinyyliä tallennusmuotona ennakoiva 2" analoginauha häviää sekin dynamiikassa digitaaliselle tallenukselle. hyvää kohinanvaimennusta (dolby SR, dbx type I) käyttämällä 2" analoginauhan dynamiikkaa voidaan parantaa +25db, lähelle 80db:n rajapyykkiä.
Vinyylilevyä on mukava katsella.
olen samaa mieltä. omistan myös creamin wheels of fire-vinyylin. tämä ei kuitenkaan liity audioon joten sivuutan aiheen.
Musiikin äänenlaatu cd:ltä on täysin luokatonta, melkein kaikki kuulostaa lähes poikkeuksetta laumalta kiroilevia hyttysiä.
tässä liikutaan hiukan heikoilla jäillä. musiikin tallennukseen liittyy monia muuttujia. CD-formaatissa ei ole mitään vikaa. tulen todistamaan väitteeni alla. sen sijaan musiikin laatuun liittyy myös tuotanoteknisiä syitä. se ei kuitenkaan ole varsinaisen formaatin vika, syyttävä sormi singahtaakin enemmän levy-yhtiöiden suuntaan.
80-luvun sokkotesteissä tosiaan poikkeuksetta vinyyli voitti CD:n. Nykyisin CD:eihin on tehty remasterointeja ja muita parannuksia, joten näin ei käy enää välttämättä.
en ole tutustunut kyseisiin testeihin mutta uskon väitteen. 80-luvulla, digiformaatin ollessa vielä lapsen kengissä, ei äänenlaadulla juuri hurrattu. parhaimmillaankin 16b resoluutiolla muunnetut analoginauhat prässättiin kiireen vilkkaan CD-formaattiin ja myytiin pahaa-aavistamattomalle yleisölle. remasteroinnit ja muut parannukset? nykyään remasteroinnilla tarkoitetaan lähinnä volyymin tai loudness-tason saattamista limitoimalla "nykyiseen" tasoonsa. en koe metodin parantavan äänenlaatua. osaava ekvalisointi (mahdollisesti kirkkauden tavoittelu mutaiselta nauhalta) ja kohinanvaimennus alkuperäiseltä master-nauhalta voidaan sanoa vaikuttavan positiivesti äänenlaatuun.
että Mp3-formaatti olisi merkittävästi CD:lle tallennettua ääntä varten parempi alusta en amatöörinä ymmärrä. Eivätkös nuo molemmat ole aika digitaalisia ja sitä myötä ääniaaltoa lukiessaan ja tallentaessaan kulmikkaita.
mitä tarkoitat sanalla "kulmikas". MP3-formaatti on psykoakustiikkaa hyödyntäen luotu digitaalinen audion pakkausmuoto. se perustuu ihmisen korvan psykoakustiseen ilmiöön suodattaa ja peittää samalla taajuusalueella esiintyviä saman volyymitason tapahtumia. poistamalla audiosta näitä päällekkäisyykisä päästään huomattaviin tallenuskapasiteetin säästöihin. tämä on tärkeää esim. netti-streamingissä, missä täysipainoisen 16b 44.1khz wav.-fileen latausajat olisivat järjettömän pitkiä. MP3-formaatti on ns. lossless-formaatti. toisin sanoen muuntamalla 16b 44.1khz MP3-formaattiin sitä ei voi enää konvertoida takaisin wav.-formaattiin. MP3 on tullut jäädäkseen. sen etuina ovat kiistatta pieni koko (kannettavissa audiolaitteissa) sekä mahdollisuudet net-streamissä. äänenlaatu? oikein pakattuna 320kb MP3 kuulostaa jo lähes CD-tason ääneltä. pelottavaako? kyllä. 128kb ja alle ja MP3:sen rajoitteet alkavat kuulua. "lasimaisuus" audion ylärekisterissä sekä syvyyden rajoitteisuus ovat ilmiöitä jotka usein liitetään voimakkaasti pakattuihin MP:siin. tehkääpä joskus M/S-vertailu MP3:sen ja wav.-fileen välillä. tulos on vähintäin mielenkiintoinen. ihmisen korvaa on helppo huijata.
En ole ikinä ymmärtänyt, miten CD:n äänenlaatu voisi olla erilainen kuin vinyylin. Jos vinyylit nyt todella kuullostavat erilaisilta, niin eikö nykyaikaisella tekniikalla ole mahdollista studiossa vain painaa "tee vinyylisoundit cd:lle" -nappia, ja sitten siihen tulee vinyylisoundit? En ole kyllä ikinä yhtään vinyylilevyä omistanut, enkä (tiettävästi) edes kuunnellut.
hyvä kysymys! on ymmärrettävä että CD sekä vinyylilevy ovat formaattina aivan erilaiset. molempiin liitty rajoitteita, joskin erilaisia. vinyylin rajoitteisuus dynamiikassa on koitunut sen siunaukseksi. vinyylille on mahdollista painaa "ääntä" vain tietty määrä. jos tämä määrä ylitetään seurauksena on neulan fyysinen hyppääminen pois uralta. mitä enemmän "ääntä" sen voimakkaampi ura. monet nykyisisistä dj-käyttöön prässätyistä vinyyleistä ovat vain 5-8 min pitkiä per sivu. miksi? voimakkaat bassopuolen korostukset ja loudness saavat aikaan sen, että uraleveys on huomattavan suuri. näin mahdollista audiota mahtuu vinyylille rajoitteinen määrä. monet dj: käyttävät myös armottomia neulapainoja jotta neula seuraisi voimakkaasti moduloivaa uraa. nämä vinyylit eivät luonnollisestikaan ole kovin pitkäikäisiä. sen sijaan kuluttajalle tarjoitetut vinyylit pitävät/pitivät sisällään musiikkia huomattavsti enemmän. uraleveys ja syvyys suhteessa musiikin minuuttimäärään saneli ehdot siitä, kuinka paljon bassoa ja loudnessia vinyylille oli mahdollista painaa. tästä syystä hyvin tuotettu vinyyli kuulostaa nykymittapuulla huomattavan eloisalta ja luonnolliselta. perustelen väitteeni alla. sintefex-niminen audioalan laitevalmistaja valmistaa konvoluutio-periaattella toimivaa äänenmuokkaajaa. tällä laitteella on mahdollista tavoittaa tuo vinyylisaundi "nappia painalla". kyseessä on monimutkainen prosessi joka mahdollistaisi kokonaan uuden threadin joten en lähde spekuloimaan tässä sen enempää.
Mainitaan sen verran, että vinyylilevyt käyttävät laajempia taajuuksia kuin cd-levyt. Mutta valitettavasti ihmiskorva ei näitä eroja huomaa. Mikäli koira pitää musiikista, se todennäköisesti valitsisi vinyylin cd:n sijaan.
mihin perustat väitteesi? onko sinulla asiasta faktatietoa? omistamani vinyylit ovat hyvin taajuusrajoitteisia, silti ne kuulostavat omaan korvaani miellyttäviltä. mielestäni väitteesi on perätön.
Cd:t ovat 16bit/44khz paketissa, mutta pian tulee "dvd-audio" cd:t, missä vastaavat luvut ovat 24bit/96khz. Se tulee jo parantamaan huikeasti ääntä, ja on vähintäänkin "vinyylilevyn soundit".
DVD-audio CD:t? mikä se on? puhutaanko nyt DVD:stä vai CD:stä? kyseessä on kaksi eri asiaa. 24b DVD-audio ja Super Audio on/oli formaatti jolla pyrittiin päivittämään jo pitkään (lähes 30 vuotta) käytössä ollut 16b CD-formaatti. näyttää kyllä siltä että audio-DVD:n juna meni jo. kuluttajat eivät olleet valmiita satsaamaan uusiin musiikkilaitteistoihin. MP3-formaatti on tullut jäädäkseen ja on suurelta osin syrjäyttänyt CD:n kuunteluformaattina.
Itsepetosta! Koskapa vinyylin pyörimisnopeus on vakio, sisälaidan laatu vain murto-osa ulkolaidan laadusta.
tämä pitää paikkansa. kyseessä vinyylin eräs ominaisuus. useasti tämä on otettu huomioon kappalejärjestystä laadittaessa. A- sekä B-puolen viimeiset kappaleet valittiin siten, että ne sisälsivät vähemmän voikkaasti moduloivia ääniä, bassoa ja vaikkapa peltien pauketta.
Muunnos wav -> mp3 on irreversiibeli
eli aina katoaa jotakin, paluu mp3 -> wav ei täysin onnistu
MP3 on ns. "lossless" codec. tämä tarkoittaa sitä että muunnos on pysyvä. paluu MP3 - wav. on tuloksena tietenkin sama MP3.
Syylliseksi tähän on ehdotettu esimerkiksi cd-järjestelmän näytteenottotaajuutta (44,1 khz), joka on monien mielestä liian alhainen.
mikä ei pidä paikkaansa. nyqvistin teorian mukaan 44.1khz näytteenottotaajuus on riittävä estämään "aliasing"-artefaktit. pro-audiossa käytetty suurempi näytteenottotaajuus juontaa juurensa upsampling-teoriaan. näin on mahdollista käyttää loivempia EQ-filttereitä ja siirtää filtteröinnin tuottamat vääristymät ihmisen luonnollisen kuuloaistimuksen yläpuolelle.
Jos cd-levyt kuulostavat huonoilta, syytä on etsittävä jostain muualta. Vinyylin suosimisessa onkin kysymys nimenomaan siitä, että vinyylin ystävät yksinkertaisesti pitävät niistä äänen vääristymistä joita vinyylin valmistus- ja toistoprosessissa syntyy.
hyvä kommentti. olen täysin samaa mieltä.
Vanhat vinyylille tehdyt jazzäänitteet olivat usein jo alkuaan huonolaatuisia, mutta uudelleen masterointi ja tallennus CD:lle tuo esille monia yksityiskohtia m itä alkuperäisellä vinyylillä oli vaikeaa kuulla - varsinkin, kun on lähes mahdotonta löytää vahingoittumia 1950-60 -luvuilla julkaistuja vinyylejä. Ilman rahinaa elämys on nautinnollinen ja bassotkin saa kuntoon jos CD-soitin on liitetty kunnon vahvistimeen jossa taajuuskorjain.
mielenkiintoinen väite. itse väittäisin että 50- ja 60- luvun vanhat jazz-äänitteet on tehty parhaalla mahdollisella tallennuskalustolla joka silloin oli saatavilla. syynä tähän oli usein kyseisen pelle peloton-audioinsinöörin positiivinen suhtautuminen jazz-musiikkiin. rudy van gelder? tom dowd? en lähtisi kovin hanakasti väittämään kyseisiä äänitteitä huonolaatuisiksi. millä perustelet väitteen?
mielestän on hyväksyttävä eri audioformaattien rajoitteet ja hyvät puolet. pidän vanhoista vinyyleistä. kuuntelen vinyylejä lähes päivittäin. ostan myös vinyylejä yhä käytettynä. uusia CD-levyjä en sen sijaan ole ostanut vuosikausiin. miksi? syynä ei ole CD-formaatin huonous tai paremmuus. syynä on sille painettu musiikki. nykystandardin mukainen loudness-kisa on ajanut CD-audiosta kaiken dynamiikan kilpajuoksussa äänekkäimmän CD:n tittelistä. en yksinkertaisesti jaksa kuunnella uutta CD-levyä muutamaa minuuttia pitempään saamatta päänsärkyä ja pahoinvointia. ovatko levy-yhtiöt unohtaneet että monissa äänentoistolaitteissa on yhä volume-säätö? maailmalla on jo herätty loudness-kisan aiheuttamaan CD-audion rappeutumiseen. valitettavasti suomessa kyseinen "liiskaaminen" jatkuu yhä. tilanne on kiusallinen varsinkin audiomasteroijille, joilta vaaditaan yhä kuumempia CD:itä.
tässä valossa perinteinen vinyyli tosiaan kuulostaa miellyttävämmältä. miksatun analoginauhan ja kuluttajalle suunnatun vinyylin loudness-rajoitteet pitävät huolen siitä että tiettyä dynamiikkatasoa ei voida fyysisesti ylittää. tuloksena ei voi siis syntyä audio-"hammastahnaa" kuten monet CD:t tänä päivänä ovat.
terveisin, eduardo seguvia
Selin Saukko ei muistanutkaan että nykypäivän CD:levyt ovat ympäristö ystävällinen ratkaisu. Vinyyli levyt ovat vaarallisai johtuen FDS kemikaalista, mikä voi olla hyvin vaarallinen ympäristölle, josta välitämme niin paljon tänäpäivänä.
Nimimerkki JiiTL esittää, että TM:n kirjoitukset voi jättää omaan arvoonsa. Miten niin? TM sentään järjesti ihan oikean testin, johon osallistui sen ajan musiikin merkkihenkilöitä. Muisti saattaa pettää, mutta kysymys taisi olla RSO:n harjoituksista, joiden yhteydessä testi tehtiin. Ovatko testin tulokset epäkelpoja siksi, että tekijänä oli TM? Paikallinen hifilehdistömme sen sijaan ei ole viime vuosina suhtautunut erityisen kriittisesti uskomushifin piirissä esitettyihin väitteisiin.
Tiedän myös, että äänen vääristyminen tai suoranainen vääristäminen (vaikkapa hysteerinen kompressointi) on valitettavasti osa 2000-luvun äänitetuotantoa. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä itse cd-standardin äänenlaadun kanssa. Saukkomaahan nimenomaan esitti, että:
"Datan kuljetukseen se periaatteessa vielä nippa nappa soveltuu, mutta musiikinkuunteluun ei. Musiikin äänenlaatu cd:ltä on täysin luokatonta, melkein kaikki kuulostaa lähes poikkeuksetta laumalta kiroilevia hyttysiä."
Tällaisten väitteiden tueksi ei edelleenkään ole minkäänlaista näyttöä. Ehdottamani testi voisi olla valaiseva monelle vinyylin paremmuuteen uskovalle.
Hra Seguvian kommentit ovat kaikin puolin lukemisen arvoisia. Tarkennettakoon vielä, että alalla puhutaan yleisesti Nyquistin teoreemasta. Sen esitti jo vuonna 1928 ruotsalaissyntyinen tietoliikenneinsinööri Harry Nyquist. Matemaattisen todistuksen teoreemalle esitti informaatioteoreetikko Claude Shannon, jota moni pitää yhtenä menneen vuosisadan merkittävimmistä tiedemiehistä. Lisää aiheesta vaikka Wikipediassa.
Information entropiasta
http://fi.wikipedia.org/wiki/Entropia#Entropia_informaatioteoriassa
Huoltaessani lasten (nykyisin alansa huippuja) soittimia, panin merkille lahjakkuuksien luovan kuuntelun kyvyt. Jo alle kymmenvuotiaat oppivat lukemaan nuotteja kuten me luemme tekstiä. "Se soi päässä" - sanoi joku. Ja kuten tiedämme, nuottiviivasto on erittäin karkea tallennusmuoto. Kuten tekstikin - niistä puuttuu mikrodynamiikka, -intonaatio ja rytmitehosteet. Luova lahjakkuus auttaa lisäämään nämä asiat esitystilanteessa ja sivuuttamaan epäoleellisen.
Saman havaitsin kuuntelussa, harvoilla edes oli kotonaan mitään ihmehifilaitteita. Pienen matkaradion monoääni riitti, tärykalvolta eteenpäin kuulijan omat korjauspiirit paikkasivat puutteet.
Esitys/tallennustilanteessa itsekontrolli meni joskus liiallisuuteen. Pienet virheet tekee esityksestä elävän. Kun vuosien mittaan kuunteli samaa sonaattia satoja kertoja sitä kuunteli taustamusiikkina, kunnes joku virhe herätti huomion. Ai, se onkin nyt muutettu tuolla tavalla?
Useimmiten parannettu - oli taas hiukan enemmän varaa entropiaan ;)
"Tällaisten väitteiden tueksi ei edelleenkään ole minkäänlaista näyttöä. Ehdottamani testi voisi olla valaiseva monelle vinyylin paremmuuteen uskovalle."
En väittänytkään että väitteelle olisi minkäänlaista näyttöä. Tämä on vain henkilökohtainen, hieman kärjistetysti kirjoitettu mielipiteeni aiheesta eikä siitä kannata missään nimessä vetää palkokasvia nokkaan.
" En väittänytkään että väitteelle olisi minkäänlaista näyttöä. Tämä on vain henkilökohtainen, hieman kärjistetysti kirjoitettu mielipiteeni aiheesta eikä siitä kannata missään nimessä vetää palkokasvia nokkaan."
Ah, sitten ymmärsin koko idean ihan väärin. Luin heti kolumnin alusta sanat "universaalin totuuden". Luettuani vielä, että "datan kuljetukseen se periaatteessa vielä nippa nappa soveltuu, mutta musiikinkuunteluun ei", ajattelin, että tästähän syntyy kunnon keskustelu. Puhtaista makuasioista kun sellaista ei oikein saa aikaiseksi.
Mainitsemasi lauseenpätkät olivat keskustelunsynnyttämiseen tarkoitettuja provoja, jotka nähdäkseni toimivatkin aivan mainiosti. Kyllähän kaikesta saa ja pitää keskustella.
Ah, Selim,
Haluan vain sanoa, että diggailen todella paljon provokatiivisesta, sujuvasanaisesta, öh, kynäilystäsi, mikäli saan käyttää tässä Internet-ajassa epätarkkaa ilmausta. Ja keskustelua herää vähintään siitä, jos verbaaliakrobatiaasi luetaan vain kirjaimellisen merkityksen tasolla – hienoa! Jos universaaleja tai absoluuttisia totuuksia on olemassa, metsästäkäämme kaikki niitä ensisijaisesti kolumneista/blogeista!
Moi Selim! (?)
Mitä mieltä olet puukuorisen/muovi-tai metallikuorisen radion ääniominaisuuksista?
Radioliikkeissä hirnuvat kun etsin puukuorista radiota ja pyytävät niistä rahasäiliöllistä valuuttaa.
Lempeäkorvainen
Onko soittimissa (CD/LP eroja). Jos on, niin koko ylläoleva keskustelu saattaa olla irrelevanttia.
ON niissä eroja !
Rakantelin poikasena muka hienon levysoittimen ja vahvistimen kuunellakseni musiikkia. Näkkileipää yritin sitten kunnella - sain sen levarin myytyä ja levyt heitin roskiin. Vakaasti päättänenä: EN tarvitse soitinta, hampaat riittää.
Nyt aikuisempana kun korkeiden kuulo on mennyt ammunnoissa ja meluisissa töissä ei rahinat haittaisi. Arvostan tiukkaa
bassotoistoa ohjaamalla tikulla vahvistinta joka pompottaisi neularasiaa uralta toiselle. Valssia on helppo tanssia kahvat koillisessa kun lattia keinuu.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 28 kommenttia